"Pitkiä pellavia" ja muita laskiaisperinteitä

Tänään on laskiaistiistai, eli laskiainen. Laskiainen on joka vuosi 40 päivää ennen pääsiäistä.

Tämä kuva ei ole Suomesta, vaan karnevaalista Rio de Janeirosta. Lähde: Pixabay, Pat_Scrap.


Laskiainen on yksi kolmesta suomalaisesta talven ja kevään juhlasta, jonka nimen lopussa on -iainen tai -iäinen. Ensimmäinen näistä juhlista on loppiainen, josta voit lukea lisää täältä. Kukaan ei tiedä varmasti, miksi laskiaisen nimi on laskiainen. Yksi teoria on se, että laskiaisesta aletaan laskea päiviä pääsiäiseen, joka on seuraava iso juhla. Toinen teoria on se, että laskiaisena laskeudutaan paastoon. Kun on paasto, ihmiset syövät eri tavalla kuin normaalisti.

Monet syövät laskiaispullia ja jotkut syövät hernekeittoa, joka on toinen perinteinen laskiaisruoka.

Kun Suomi oli keskiajalla (ennen 1500-lukua) katolinen, laskiaisesta alkoi paasto. Paaston aikana ei syöty ollenkaan lihaa. Viimeisenä päivänä paaston alkua syötiin siksi paljon rasvaisia ruokia, joissa oli lihaa. Kun Suomeen tuli 1500-luvulla reformaatio ja Suomesta tuli protestanttinen ja luterilainen, paastosta tuli vapaaehtoista ja nykyään suurin osa suomalaisista ei vietä paastoa. Silti ruoat, joita syötiin ennen paastoa ovat edelleen suosittuja. Monet syövät laskiaispullia ja jotkut syövät hernekeittoa, joka on toinen perinteinen laskiaisruoka.


Laskiaisperinteitä Suomessa ja muissa maissa


Monissa maissa laskiainen on iso juhla. Etelä-Euroopassa ja Keski-Euroopassa järjestetään laskiaisen aikaan karnevaalit. Ehkä maailman kuuluisin laskiaistapahtuma on Rio de Janeiron sambakarnevaali Brasiliassa. Rio de Janeiron karnevaaliin kuuluu iso paraati, samba ja värikkäät asut. Toinen tunnettu laskiaisjuhla on Mardi Gras, jota vietetään New Orleansissa Yhdysvalloissa. Tanssi ja musiikki ovat tärkeä osa myös sitä juhlaa.


Suomessa ei ole laskiaisena paraateja eikä karnevaaleja. Suomessa laskiaisena lasketaan mäkeä. Ennen oli tavallista, että mäenlaskijat huusivat “pitkiä pellavia”, kun he laskivat pulkalla mäkeä alas. Ennen ajateltiin, että jos mäessä huudetaan “pitkiä pellavia”, pellava kasvaa hyvin seuraavana kesänä ja siitä saadaan hyvää kangasta ja ehkä myös rahaa. Pellava on kasvi, josta tehtiin vaatteita ennen kuin puuvilla tuli Suomeen.


Mitä luulet, onko tämä pullan sisällä hilloa vai mantelimassaa? Lähde: Frugan, CC BY 2.0 <https://creativecommons.org/licenses/by/2.0>, via Wikimedia Commons


Nykyään ehkä tärkein perinne on laskiaispulla. Laskiaispulla on pulla, jonka välissä on kermavaahtoa ja mansikkahilloa tai mantelimassaa. Nykyään on myös vegaanisia laskiaispullia, joiden välissä on maidoton vaahto. Laskiaispulla tuli Suomeen Ruotsista 1800-luvulla ja nykyään laskiaispullia voi ostaa melkein kaikista kaupoista ja kahviloista tammikuun lopusta tai helmikuun alusta alkaen. Monet syövät kevättalvella monta laskiaispullaa. Minä yritän syödä joka vuonna vain yhden pullan laskiaistiistaina.